Beschreibung
Suuria tunteita ja elokuvatähtiä sairaalan varjoissa.Violet Murray on aloitteleva lääkäri, joka leikkausalissa pitää pään kylmänä ja toimintansa ammattimaisena. Työminän siirtyessä sivuun Violet kuitenkin antaa itsensä haaveilla mahdottomista. Eräänä päivänä hän istuu sairaalan ruokalassa ja lukee lehteä leikkauksen jälkeen, kun silmiin osuu juttu elokuvanteosta. Filmiä kuvataan ihan lähellä! Ja pääosassa on kukas muukaan kuin tämän hetken kuumin tähti Bruno Barr.Violet päättää käydä katsomassa elokuvan kuvauksia ja päätyy odottamattomasti osaksi vaarallista tapahtumien sarjaa. Äkkiä elokuvien unenomainen maailma ja sairaalan kiireinen arki sekoittuvat, kun Violetin potilaana on suuri elokuvatähti. Mahtuuko kuvioon vielä romanssi?Sairaala San Franciscossa on kirjasarja täynnä tunnetta! Alunperin 1980-luvulla julkaistut romanttiset tarinat liittyvät sairaalamaailmaan ja tohtori Stefan Frank pääsee todistamaan monia jännittäviä rakkaustarinoita.
Autorenportrait
Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.
Informationen zu E-Books
„E-Book“ steht für digitales Buch. Um diese Art von Büchern lesen zu können wird entweder eine spezielle Software für Computer, Tablets und Smartphones oder ein E-Book Reader benötigt. Da viele verschiedene Formate (Dateien) für E-Books existieren, gilt es dabei, einiges zu beachten.
Von uns werden digitale Bücher in drei Formaten ausgeliefert. Die Formate sind EPUB mit DRM (Digital Rights Management), EPUB ohne DRM und PDF. Bei den Formaten PDF und EPUB ohne DRM müssen Sie lediglich prüfen, ob Ihr E-Book Reader kompatibel ist. Wenn ein Format mit DRM genutzt wird, besteht zusätzlich die Notwendigkeit, dass Sie einen kostenlosen Adobe® Digital Editions Account besitzen. Wenn Sie ein E-Book, das Adobe® Digital Editions benötigt herunterladen, erhalten Sie eine ASCM-Datei, die zu Digital Editions hinzugefügt und mit Ihrem Account verknüpft werden muss. Einige E-Book Reader (zum Beispiel PocketBook Touch) unterstützen auch das direkte Eingeben der Login-Daten des Adobe Accounts – somit können diese ASCM-Dateien direkt auf das betreffende Gerät kopiert werden.
Da E-Books nur für eine begrenzte Zeit – in der Regel 6 Monate – herunterladbar sind, sollten Sie stets eine Sicherheitskopie auf einem Dauerspeicher (Festplatte, USB-Stick oder CD) vorsehen. Auch ist die Menge der Downloads auf maximal 5 begrenzt.